tiistai 17. marraskuuta 2015

Kilpailukyky ja globalisaatio

Globalisaatiota ei pääse karkuun, ja se vaikuttaa kaikkialla tapahtuviin prosesseihin (Clegg 2011). Raha, tieto ja ihmiset siirtyvät globalisaation virran mukana. Johtajat eivät voi vältellä vastuuta ympäristöstään tai alaisistaan, heillä on eettisiä ja taloudellisia velvoitteita, eikä voida enää keskittyä pelkkään tuotteen tai palvelun tuottamiseen. Globalisaatio tuo johtajalle paljon haasteita ja mahdollisuuksia, ja yritykselle globalisaatio voi olla merkittävä kilpailuetu. Maailma pyörii tällä hetkellä ekonomisesti globaalien valtioiden ympärillä; USA, Aasia (varsinkin Kiina, Japani), Länsi-Eurooppa. Olen sitä mieltä, ettei sillä enää pärjätä että pysyttelemme Suomessa sisäsiittoisesti keskenämme. On uskallettava globalisoitua, jotta pärjäisimme taloudellisesti. Meillä on pieni maa, jossa asuu paljon koulutettua väestöä jotka puhuvat englantia, uskon että potentiaalia on. 

Maailma rahallistuu koko ajan, ja asioiden arvoa määritellään enemmän ja enemmän rahassa. Yritykset siirtävät tuotantoaan ulkomaille, mahdollisesti löysemmän verotuksen, parempien luonnonvarojen tai halvemman työvoiman perässä. Tässä voi olla vaarana ihmisten alipalkkaus ja toisen maan luonnovarojen riisto. Hyvänä puolena voidaan pitää sitä, että saadaan uudenlaista monikulttuurista pääomaa, ja tuodaan kohdemaahan lisää työpaikkoja. Lisäksi kehitysmaahan saapuva yritys voi parhaimmillaan parantaa työntekijöidensä elinoloja tuomalla oman maansa käytäntöjä ja standardeja mukanaan. 

Nykypäivänä yrityksen ostavat pienempiä yrityksiä ja luovat laajoja yhteistyösopimuksia, jotta pärjäisivät koko ajan kovenevassa kilpailussa. Yritysostojen lisäksi tehdään fuusioita, jolloin saavutetaan synergiaetuja, kuten parempi markkina-asema, kustannusten väheneminen ja liikevaihdon kasvu.  Esimerkkinä yhteistyöstä kävimme läpi Oneworld-lentoyhtiöallianssia. Tällainen yhteistyö hyödyttää lentoyhtiöitä, sillä sen sijaan että kilpailtaisiin tietyistä suosituista lentoreiteistä, tehdään yhteistyötä niin että kaikki voittavat. Myös asiakkaat hyötyvät, sillä lentoyhtiöiden toiminta keskenään on saumattomampaa. Minun mielestäni tällainen yhteistyö kuulostaa hienolta, ei jyrätä pieniä toimijoita, vaan tehdään suuria yhteistyösopimuksia.

Mikko Laakkonen puhui muutosjohtamisesta kansainvälistyvässä yrityksessä. Paljon tuli uutta ja tuttua asiaa, mutta tiivistettynä: Muutos on välttämätöntä, meidän täytyy pyrkiä jatkuvaan parantamiseen, eikä jäädä paikoilleen. 

-Ida Kinnunen

1 kommentti:

  1. Kiitos Ida hyvästä kirjoituksesta! Olen samaa mieltä kanssasi, omassa pienessä piirissä ei enää pärjää vaan pitää uskaltautua maailmalle. Globalisoituminen on nykyään varmasti helpompaa nopeutuneen tiedonkulun ja sosiaalisen median vuoksi. Suomesta löytyy mielestäni potentiaalia valloittamaan maailmaa, meidän täytyy vaan uskaltautua ulos kuoristamme. Saatamme joskus olla vähän ujoja :D

    Globalisaatio aiheuttaa myös huolta kuten kirjoitit. Eettisyyttä ei tule unohtaa, eikä tuottoja tulisi kerätä ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin kustannuksella. Kuluttajienkin on mielestäni hyvä olla valveutuneita, jotta emme tukisi epäeettisesti toimivien yritysten toimintaa. Globalisaatio voi kuitenkin auttaa meitä ihmisiä tulemaan lähemmäksi toisiamme ja ymmärtämään toistemme kulttuuria.

    VastaaPoista